perjantai 13. tammikuuta 2012

Kohta mie meen!

Lähtö alkaa lähestyä ja jännistys kasvaa. Koti on pakattu vuokralaista varten ja rinkkakin alkaa pursuilla yli äyräiden. Pelkäsin kovasti, että se on varmaan kamalan painava jo, kunnes punnitsin sen äsken ja olikin alle 11kg.. Eli vielä mahtuu! Eilen oltiin Essin kanssa todella tehokkaita ja vahingossa pakattiin jo kaikki miun vaatteet joko rinkkaan tai varastoon. Eipä tullut missään vaiheessa mieleen, että vielä mie muutaman päivän täällä Suomessa oon ja ei varmaan ihan alasti kannattaisi kulkea. Pyykkikorista löytyi onneksi pari t-paitaa ja neuletta, millä pärjää. Ei siis kannata ihmetellä, jos nähdään ja miula on jokseenkin kummallisia asuvirityksiä päällä. Sille on ihan luonnollinen selitys: kaksi puolikuntoista potilasta.

Eli tiistaina 17.1.2012 lähden Buenos Airesiin Argentiinaan vaihtoon muutamaksi kuukaudeksi. Suomeen tulen takaisin toukokuun lopussa, mutta fiilistellään tätä reissua nyt ensin ja mietitään kotiinpaluuta myöhemmin!











Tuolla mie kohta oon!

xoxo,
Emmi.

2 kommenttia: